Taidekasvatuksen perusvalinnan lopettamisesta päätettiin aamulla 13.10. Tieto päätöksen valmistelusta saavutti opiskelijat edellisenä iltana. Valmistelussa sivuutettiin opiskelijoiden lisäksi henkilökunta, laitoksen pedagoginen johtaja ja jopa Humanistisen tiedekunnan esitystä vastustanut kanta.
Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella kiertävissä käytäväpuheissa olemme kuulleet erilaisia syitä tapahtuneelle ja sormella on osoitettu niin rehtoria, yliopiston hallitusta kuin laitoksemme johtoa. Syitä on etsitty myös valtakunnallisesta yliopistouudistuksesta sekä aktivismillaan huonoa mainosta yliopistolle tuoneista opiskelijoista.
Keväällä aistimme ilmassa epämääräisen uhkan, jota selvittämään järjestimme kaksipäiväisen Tutkintotehdas-tapahtuman. Halusimme tietää, mistä on kyse ja kenen varjo yllemme lankeaa. Tapahtuma ei tähän asiaan vastausta tuonut emmekä osanneet aavistaa syksylle näin radikaaleja käänteitä. Tutkintotehdas onnistui silti osoittamaan, kuinka motivoituneita olemme ja kuinka hyvä potentiaali laitoksellamme on toimia jatkossakin merkittävänä tekijänä maamme taide- ja kulttuurikentällä. Tapahtumassa vieraillut taiteilija Erkki Pirtola puhui kauniisti siitä, kuinka voisimme olla terve solu sairaassa yliopistossa ja kuinka yksi toimiva yksikkö voi pelastaa koko ruumiin.
Erityisesti taidekasvatuksessa keskustelu jatkui ja tänä syksynä oppiaineessa onkin otettu käyttöön uusia, innovatiivisia opetusmuotoja henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteistyön tuloksena. On surullista, että ponnisteluihimme opintojen kehittämisessä vastattiin tällä tavalla. Kuinka on mahdollista, että hyvin tuottava oppiaine pyritään typistämään toimintakyvyttömäksi? Onko kriittinen ajattelu uhka tuotantolaitosmalliselle yliopistolle?
Päätöksenteko uudessa yliopistossa on kasvotonta ja pelon ilmapiiriä luovaa. Valmistelu tapahtuu salassa ja asianosaiset suljetaan neuvottelupöytien ulkopuolelle. Päätökset tulevat ylhäältä päin, mutta kukaan ei tiedä mistä. Yliopistolla ei ole muistia eikä aikaa peilata tapahtunutta - kovienkin päätösten jälkeen on katsottava välittömästi eteenpäin ellei halua tulla tallotuksi.
Yliopistomme varainkeruu takkuilee. Rahavirtoja houkuttelevan profiilin löytämiseksi perinteisesti vahva humanistinen opinahjo yrittää apinoida muita menestyjiä ja profiloitua pikavauhdilla aloille, joista "kilpailevilla yliopistoilla" on elinikäinen kokemus. Lyhytnäköisillä ratkaisuillaan Jyväskylän yliopisto ampuu itseään jalkaan.
Taidekasvatuksen brändiarvo ei ehkä vastaa nanotieteitä eikä meillä ole omaa hiukkaskiihdytintä. Verrattuna Suomen ainoaan liikunnanopettajakoulutukseen on kuitenkin sanottava, että myös taidekasvatuksen oppiaine on maassamme ainutlaatuinen. Se eroaa Aalto- ja Lapin yliopistojen samannimisistä, kuvataideopettajia kouluttavista oppiaineista muun muassa humanistisella, teoreettisella ja monitaiteisella painotuksellaan ja valmistaa monialaisia, korkeakoulutettuja osaajia kulttuurihallintoon, media- ja museoalalle, opetustehtäviin, yrittäjiksi ja tutkijoiksi sekä yleisötyöhön lasten, nuorten, vanhusten ja monikulttuurisuuden parissa.
Taidekasvatuksen hyödyttömyyttä on argumentoitu taide- ja kulttuurialan liikakoulutuksella sekä huonolla työllisyystilanteella. Nämä ongelmat koskevat kuitenkin lähinnä amk-tasoisia tutkintoja. Perusvalinnan lopettamisen perustelut ovat ristiriidassa tilastojen ja todellisuuden kanssa. Tehokkuus- ja laatukriteerit opetuksen arvioinneissa kuulostavat periaatteessa hyviltä, mutta niiden mittaamisessa pitäisi välttää yksioikoisuutta. Taidekasvatuksen perusopintoja ei voi korvata muiden oppilaitosten opetuksella sillä maisterivaiheen opiskelijat ovat tähänkin asti tarvinneet perus- ja aineopintotason siltaopintoja. Pikakoulutus ei tule ratkaisemaan mitään niistä ongelmista, joita humanistisiin aloihin liitetään. Tutkintojen laadun heikkenemiseen johtavat linjaukset voi nähdä askeleena kohti suurempia leikkauksia. Ontuva opetus on helppo lakkauttaa. Onko seuraavana vuorossa Sinun oppiaineesi?
Olemme kuulleet ajasta, jolloin Jyväskylässä toimi merkittävä sivistysyliopisto. Todisteet aikoinaan vallinneesta vapaasta viisauteen tähtäävästä yliopistoaatteesta on nykyään piilotettu pölyisiin arkistoihin. Pelottomina humanisteina unelmoimme tuon tiedon saattamisesta päivänvaloon. Usko parempaan ja demokraattiseen yliopistoon elää joukossamme!
Dear Eki, nykynuorisona saamme poliittisen päätöksenteon mallin suoraan korruptoituneilta kepulaisilta. Yliopiston päätöksenteko vaikuttaa olevan lahompaa kuin lautakasa. Kekkoslovakiakin on meille vain pahaa unta. Mikä neuvoksi? Vaadimme, että meidät asianomaiset otetaan mukaan päätöksentekoon. Nyt tehdyt päätökset eivät vaikuta ainoastaan tuleviin opiskelijoihin, vaan koko alan tulevaisuuteen, laitoksen nykyisten opiskelijoiden oppimisympäristön köyhtymiseen ja tutkintojen arvoon. Taidekasvatuksella on paljon tarjottavaa yhteiskunnalle. Yliopistomme etu olisi pitää edelleeen valikoimassaan ajan vaatimuksia vastaava kirjo taideaineita. Emme suostu museoitavaksi!
Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijat,
Anna-Kaisa Koski
Stina Savilehto
Hanna Tyvelä
Kyösti Ylikulju
Susanne Ylönen
Kirjoitus julkaistaan Jylkkärissä 1.11.2010
Kuva: Niko Vartiainen
Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella kiertävissä käytäväpuheissa olemme kuulleet erilaisia syitä tapahtuneelle ja sormella on osoitettu niin rehtoria, yliopiston hallitusta kuin laitoksemme johtoa. Syitä on etsitty myös valtakunnallisesta yliopistouudistuksesta sekä aktivismillaan huonoa mainosta yliopistolle tuoneista opiskelijoista.
Keväällä aistimme ilmassa epämääräisen uhkan, jota selvittämään järjestimme kaksipäiväisen Tutkintotehdas-tapahtuman. Halusimme tietää, mistä on kyse ja kenen varjo yllemme lankeaa. Tapahtuma ei tähän asiaan vastausta tuonut emmekä osanneet aavistaa syksylle näin radikaaleja käänteitä. Tutkintotehdas onnistui silti osoittamaan, kuinka motivoituneita olemme ja kuinka hyvä potentiaali laitoksellamme on toimia jatkossakin merkittävänä tekijänä maamme taide- ja kulttuurikentällä. Tapahtumassa vieraillut taiteilija Erkki Pirtola puhui kauniisti siitä, kuinka voisimme olla terve solu sairaassa yliopistossa ja kuinka yksi toimiva yksikkö voi pelastaa koko ruumiin.
Erityisesti taidekasvatuksessa keskustelu jatkui ja tänä syksynä oppiaineessa onkin otettu käyttöön uusia, innovatiivisia opetusmuotoja henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteistyön tuloksena. On surullista, että ponnisteluihimme opintojen kehittämisessä vastattiin tällä tavalla. Kuinka on mahdollista, että hyvin tuottava oppiaine pyritään typistämään toimintakyvyttömäksi? Onko kriittinen ajattelu uhka tuotantolaitosmalliselle yliopistolle?
Päätöksenteko uudessa yliopistossa on kasvotonta ja pelon ilmapiiriä luovaa. Valmistelu tapahtuu salassa ja asianosaiset suljetaan neuvottelupöytien ulkopuolelle. Päätökset tulevat ylhäältä päin, mutta kukaan ei tiedä mistä. Yliopistolla ei ole muistia eikä aikaa peilata tapahtunutta - kovienkin päätösten jälkeen on katsottava välittömästi eteenpäin ellei halua tulla tallotuksi.
Yliopistomme varainkeruu takkuilee. Rahavirtoja houkuttelevan profiilin löytämiseksi perinteisesti vahva humanistinen opinahjo yrittää apinoida muita menestyjiä ja profiloitua pikavauhdilla aloille, joista "kilpailevilla yliopistoilla" on elinikäinen kokemus. Lyhytnäköisillä ratkaisuillaan Jyväskylän yliopisto ampuu itseään jalkaan.
Taidekasvatuksen brändiarvo ei ehkä vastaa nanotieteitä eikä meillä ole omaa hiukkaskiihdytintä. Verrattuna Suomen ainoaan liikunnanopettajakoulutukseen on kuitenkin sanottava, että myös taidekasvatuksen oppiaine on maassamme ainutlaatuinen. Se eroaa Aalto- ja Lapin yliopistojen samannimisistä, kuvataideopettajia kouluttavista oppiaineista muun muassa humanistisella, teoreettisella ja monitaiteisella painotuksellaan ja valmistaa monialaisia, korkeakoulutettuja osaajia kulttuurihallintoon, media- ja museoalalle, opetustehtäviin, yrittäjiksi ja tutkijoiksi sekä yleisötyöhön lasten, nuorten, vanhusten ja monikulttuurisuuden parissa.
Taidekasvatuksen hyödyttömyyttä on argumentoitu taide- ja kulttuurialan liikakoulutuksella sekä huonolla työllisyystilanteella. Nämä ongelmat koskevat kuitenkin lähinnä amk-tasoisia tutkintoja. Perusvalinnan lopettamisen perustelut ovat ristiriidassa tilastojen ja todellisuuden kanssa. Tehokkuus- ja laatukriteerit opetuksen arvioinneissa kuulostavat periaatteessa hyviltä, mutta niiden mittaamisessa pitäisi välttää yksioikoisuutta. Taidekasvatuksen perusopintoja ei voi korvata muiden oppilaitosten opetuksella sillä maisterivaiheen opiskelijat ovat tähänkin asti tarvinneet perus- ja aineopintotason siltaopintoja. Pikakoulutus ei tule ratkaisemaan mitään niistä ongelmista, joita humanistisiin aloihin liitetään. Tutkintojen laadun heikkenemiseen johtavat linjaukset voi nähdä askeleena kohti suurempia leikkauksia. Ontuva opetus on helppo lakkauttaa. Onko seuraavana vuorossa Sinun oppiaineesi?
Olemme kuulleet ajasta, jolloin Jyväskylässä toimi merkittävä sivistysyliopisto. Todisteet aikoinaan vallinneesta vapaasta viisauteen tähtäävästä yliopistoaatteesta on nykyään piilotettu pölyisiin arkistoihin. Pelottomina humanisteina unelmoimme tuon tiedon saattamisesta päivänvaloon. Usko parempaan ja demokraattiseen yliopistoon elää joukossamme!
Dear Eki, nykynuorisona saamme poliittisen päätöksenteon mallin suoraan korruptoituneilta kepulaisilta. Yliopiston päätöksenteko vaikuttaa olevan lahompaa kuin lautakasa. Kekkoslovakiakin on meille vain pahaa unta. Mikä neuvoksi? Vaadimme, että meidät asianomaiset otetaan mukaan päätöksentekoon. Nyt tehdyt päätökset eivät vaikuta ainoastaan tuleviin opiskelijoihin, vaan koko alan tulevaisuuteen, laitoksen nykyisten opiskelijoiden oppimisympäristön köyhtymiseen ja tutkintojen arvoon. Taidekasvatuksella on paljon tarjottavaa yhteiskunnalle. Yliopistomme etu olisi pitää edelleeen valikoimassaan ajan vaatimuksia vastaava kirjo taideaineita. Emme suostu museoitavaksi!
Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijat,
Anna-Kaisa Koski
Stina Savilehto
Hanna Tyvelä
Kyösti Ylikulju
Susanne Ylönen
Kirjoitus julkaistaan Jylkkärissä 1.11.2010
Kuva: Niko Vartiainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti