sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Manifestin takaa

Manifestimme on tähän mennessä herättänyt kiitettävästi keskustelua ja osin kiivastakin vastarintaa. Kärjistettyjen vaatimusten suomentaminen osaltaan tuhoaa manifestin alkuperäistä tarkoitusta herättää pohtimaan, mitä on opiskelijuus, kansalaisuus ja ihmisyys poliittisten määreiden mukaan, mutta taiteen tutkijana sorrun nyt kuitenkin oman tekstini jonkinlaiseen tulkintaan.

Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen yhteiskunnallisen aseman ymmärtämistä alan ulkopuolelta vaikeuttanee edelleen taidetta taiteen vuoksi -ajattelu, joka pitää taiteen ja kulttuurin erillään varsinaisesta elämästä. Taide siis nähdään osana ainoastaan omaa taiteen sfääriään sen sijaan, että sen voitaisiin tulkita olevan taustalla kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen tarkoitus ei ole tuottaa tai kaupata taide-esineitä ja tämän kautta edesauttaa rahan kiertämistä markkinoilla. Alan opiskelun ytimessä on sen sijaan kulttuurin merkityksien ymmärtäminen: mitä taide ja kulttuuri ovat merkinneet eri aikakausina ja mitä ne merkitsevät nyt? Koulutuksemme kautta sijoitumme työtehtäviin, jotka kehittävät edelleen suomalaista kulttuurin kenttää nostamalla esille taidetta, joka pohtii omalle ajallemme olennaisia kysymyksiä. Tärkeimpiä taiteen ominaisuuksia ovat itsestäänselvyyksinä pidettyjen asioiden näkeminen toisin ja keskustelun herättäminen, toki esteettistä nautintoa unohtamatta.

Tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa korostuvat yhteiskunnan yksilölle asettamien vaatimusten jatkuva kiristyminen, samalla kun pyritään itsepintaisesti pitämään kiinni perinteisistä käsityksistä työn, teollisuuden, talouskasvun ja viennin merkityksistä. Globalisaation toinen aalto uhkaa siirtää ajatustyön tehtaiden perässä länsimaiden ulkopuolelle. Vanhoista rakenteista ei suostuta luopumaan, samalla kun paniikinomaisesti vaaditaan uusia innovaatioita. Huippututkimusta rajoitetaan tiukoin budjetein, mutta toisaalta edes laadukkaaseen perusopetukseen ei olla valmiita satsaamaan. Yliopistolaitoksen uudistukset kuormittavat parhaimpia tutkijoita pikkumaisella byrokratialla ja "innovaatiot" on tuotteistettu tapahtumaan tietyn kaavan mukaisesti. Sama tapahtuu työelämässä tuottavuusohjelmien kautta. Työssäuupuminen on arkipäivää ja hyvinvointiyhteiskunta enää vain sanahelinää. Koululaitoksemme tuottaa ahdistuneita ihmisiä, jotka kuitenkin edelleen menestyvät paperilla Pisa-kokeissa.

Manifestissamme peräänkuulutamme todellisia innovaatioita, jotka johtaisivat hyvinvointiin ja parempaan ymmärrykseen elämästä. Näemme luovuuden, taiteen ja kulttuurin olennaisina osina tuohon päämäärään tähtäämisessä. Se nykytermeillä luotu tuotantotehokas ihmisyys, joka toteuttaa itseään kuluttamalla, on aikamme tuote, jonka olemassaolon tahdomme kiistää. Taide ja kulttuuri ovat keinoja nähdä oma arki arvokkaana, ei ainoastaan välineenä työvuoden kahteen lomaviikkoon, joiden aikana on tiivistetysti mahdollista kokea vuoden parhaat elämykset ja merkitykselliset asiat.

Viimeaikaisessa taidekeskustelussa on nostettu korostetusti esiin taidemaailman jakautumista oikeistolaiseen ja vasemmistolaiseen. Kaikelle ihmisyydelle olennaiset piirteet, kuten yhteisöllisyys, uteliaisuus, kokeilevien uusien muotojen etsiminen ja ylipäätään kiinnostus maailman ilmiöihin on leimattu taiteessa ilmeneväksi vasemmistolaiseksi ideologiaksi. Sen sijaan, että haluaisimme edistää jotain leimallisesti puoluepoliittisesti sidonnaista agendaa, toivomme, että edes kulttuuri voisi olla jotain, josta yksilö voisi nauttia sen tarjoamien elämysten kautta, ilman että pitäisi pohdiskella, millaista taidetta oman puoluekannan mukaan tulisi arvostaa.

Ehkä eniten yleistä hämmästystä on kuitenkin herättänyt asenteemme rahaa kohtaan. Raha mahdollistaa asioita, joten sillä on selkeä arvo. Mutta onko tuon arvon oltava itseisarvo? Valmiutemme luopua elintasostamme tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että haluamme elää paremmin ja ymmärtää enemmän sen sijaan, että käyttäisimme aikamme odotellen eläkeiän tarjoamaa mahdollisuutta itsensä toteuttamiseen.


Anna-Kaisa Koski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti