keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Vaadimme tieteeseen kunnon sisältöä

Mikko Kosonen, Erkki K. M. Leppävuori, Markku Mattila ja Veli-Pekka Saarnivaara peräänkuuluttivat Suomelle innovaatiostrategian lisäksi tiedestrategiaa (HS Mielipide 1. 4.).

Korkeakoulujamme on kehitetty innovaatiostrategian lähtökohdista, mikä ei ole lisännyt niiden mahdollisuuksia menestyä tai edes toimia paremmin. Tehokkuusvaatimukset ovat näyttäytyneet lyhyen aikavälin ehostuksena, jossa tehtaillaan sisällöltään yhä kehnompia tutkintoja. Opetuksen määrää ja yksilöllisiä suuntautumisvaihtoehtoja karsimalla hukataan potentiaali, jota opiskelijoissa on.

Tästä on tullut jo arkipäivää Jyväskylän yliopiston taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella. Laitoksemme kirjastoa ajetaan alas poistamalla vaivihkaa sen kokoelmia, ja kurssien vähentyessä päävastuu opetuksesta siirtyy opiskelijoiden välisiin keskusteluihin yliopiston ulkopuolelle.

Kehitys näyttäytyy meille opetuksen puuttumisena ja tasapäistämisenä. Yliopistoamme ohjaa näkymätön käsi, jonka käskyttäjää ei kukaan tunne.

Emme halua pusertua ulos tutkintotehtaasta ennätysvauhdilla. Laadukasta tutkimusta ja innovaatioita ei synny ilman asianmukaista perusopetusta. Haluamme haasteita oppimiseen, emme opetuksen saamiseen.

Kannatamme sisältölähtöisen tiedestrategian kehittämistä sekä keskustelevaa ja avointa yliopistoa, jossa jo opiskeluaikana pääsee osaksi tiedeyhteisöä. Emme halua luoviksi lampaiksi, joita muut voivat hyödyntää bisneksissään, vaan omaehtoisiksi toimijoiksi. Opiskelualamme arvostus on ristiriidassa Suomen tulevaisuusnäkymien kanssa. Haluamme antaa yhteiskunnalle muutakin kuin verorahoja.

Laitoksellamme on kyky ja motivaatio olla alamme huippuyksikkö käyttäen hyväksi sijaintiaan "maaseudulla", joka antaa laajaa näkökulmaa. Suomen tiedemaailman monimuotoisuus on säilytettävä.

Innovaatioiden ja menestysten tavoittelu kauniilla mutta tyhjillä lupauksilla murentaa yliopistoilta pohjaa ja uskottavuutta. Tehtailtu tutkinto ei ole minkään arvoinen. Vaadimme tieteeseen sisältöä ja kauaskantoisia tutkintoja, jotka tuottavat hyvää elämää.


Kyösti Ylikulju
Taidehistorian ja taidekasvatuksen opiskelijoiden yhdistys Rana ry:n puheenjohtaja

Helmi-Lotta Sallinen
Kirjallisuuden opiskelijoiden yhdistys Opus ry:n puheenjohtaja

Jyväskylän yliopisto


Julkaistu: Helsingin Sanomat 7.4.2010

1 kommentti:

  1. Hyvä ja ajankohtainen kannanotto.

    Suomessa on sana "innovaatio" väärin ymmärretty.
    "Innovaatioyhteiskunta" mielletään puhtaasti kaupalliseksi ja unohdetaan helposti laaja-alaisempi merkitys; ihmisen yksilöllisen luovuuden perusta, joka lähtee yleisemmin taiteesta ja kulttuurista.

    Organisaatiot eivät tuota keksintöjä ja käytäntöön todentuvia innovaatioita. Innovaatiostrategia-ajattelulla (huh.. mikä sanahirviö) noustaan helposti ns. "perse edellä puuhun". Kaikille ideoilla luodaan ensin kaupallinen näkökulma ja muut inhimillisemmät merkitykset jätetään kokonaan huomioimatta. Keksijäkin tarvitsee virikkeitä. Kulttuuri ja taide niitä parhaimmillaan tarjoaa.

    Matti Pyykkönen
    -keksimömestari-

    VastaaPoista